Mikko

Mikko (Heikkilä) soitti ensimmäiset keikkansa Tapiolan ja Mankkaan nuorisopaikoissa 90-luvun alkupuolella, jolloin hard rock ja heavy metal olivat kuuminta hottia, ja tämä vaihe jätti pysyvät jäljet hänen musiikillisiin taipumuksiinsa. Sähköisen kitaroinnin rinnalla Mikko on hakenut myös akustisen kitaramusiikin puolelta elementtejä soittoonsa, klassisesta ja flamenco-soitannasta aina kantrihenkiseen soittoon asti.

Rich Lyons Band -coveryhtyeen kanssa Mikko on soittanut rockin ja popin ikivihreitä jo toistakymmentä vuotta, ja rinnalla on ollut erinäisiä musaproggiksia, kuten 2000-luvun puolivälissä enimmäkseen Turun keikkapaikoilla esiintynyt underground-bändi Red Eye Society (nyk. Mäntsälä Cowboys), ja helsinkiläinen alternative rock -bändi Gusto, jonka tarina loppui kuitenkin lyhyeen laulaja Elias Hämäläisen osallistuttua Suomen X-factoriin ja voiton myötä lähdettyä soolouralle.

Mikon pitkäaikaisena haaveena on ollut päästä mukaan progevivahteella rokahtavia iskusävelmiä naisvokalistin johdolla esittävään bändiin, ja huojuvakuun myötä tämä tarina on viimein käynnistynyt vuoden 2018 syyskuussa.

Share: